Virukset voivat olla pyöreitä, kulmikkaita tai nauhamaisia. Pienimmät virukset ovat läpimitaltaan noin 15 nanometriä eli pienempiä kuin tumallisen solun ribosommit. Perintöaineksen sijaan virusket jaetaan DNA- ja RNA-viruksiin, RNA-virukset ovat yleisimpiä.
Koska viruksella ei ole itsenäsitä aineenvaihduntaa, ne pystyvät lisääntymään vain elävissä soluissa. Jokaisella virustyypillä on yleensä omat isäntäeliönsä, jonka soluissa ne voivat lisääntyä. Monet virukset lisääntyvät vain tietyn lajin tietyissä soluissa, mikä aiheuttaa sairaudelle tyypilliset oireet. Viruksen lisääntymisessä voidaan erottaa suraavat vaiheet: 1) kiinnittyminen isäntäsolun solukalvoon ja tunkeutuminen soluun, 2) viruksen perintöaineksen vapautuminen solun sisällä,
3) uusien virusten osien valmistus ja 4) kokoaminen viruksen perintöaineksen ohjeiden mukaan sekä 5) virusten vapautuminen isäntäsolusta.
Viruksissa perinnöllistä muuntelua aiheuttavat geenimutaatiot ja rekombinaatio. Koska viruksilla on kutakin geeniä vain yksi kappale, ilmenevät myös resessiiviset geenimutaatiot heti. Geenimutaation tuloksena esim. viruksen pintarakenteet voivat muuttua, jolloij ihmisen immuunijärjestelmään kuuluvat muistisolut eivät tunnista muuntunutta virusta ja seurauksena on sairastuminen. Virukset ovat liittäneet omia geenejään isäntäeliön perintöainekseen ja siirtäneet geenejä lajista toiseen.
Viruksilla on eri tapoja siirtyä eliöstä toiseen. Kasvista toiseen virustauti siirtyy yleensä jonkin kasvinesteitä imevän hyönteisen mukana. Myös eläin saa virustartunnan useimmiten jonkin hyönteisen välityksellä. Hyttysen levittämiä virustauteja ona mm. keltakuume ja denguekuume. Punkit levittävät esim. Ahvenanmaalla esiintyvää puutiaisaivokuumetta.
Viruksia käytetään monin tavoin bioteknologiassa. Kun yksijuosteinen RNA pitää muokata kaksijuosteiseksi DNA:ksi, käytetään apuna retro-RNA-viruksista eristettyä entsyymiä.
Lähteet: oppikirja, google kuvahaku
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti